Miksi mediassa edelleen sitkeästi puhutaan Lex Nokiasta, että yse olisi vain työnantajista ja vain sähköpostista? Ei haluta kirjoittaa yhteisötilaajista, koska käsite on liian epämääräinen? Eikä lukijoiden uskota ymmärtävän mitä tunnistetiedot tarkoittavat, vaikka asian selittäisi?
ihan samaa mieltä, tulee iltapäivälehdet mieleen tuollaisesta vääristävästä yliyksinkertaistamisesta. Päivän kysymyskin HS:ssä on "Onko työnantajalla oikeus tietää, kenelle lähetät sähköpostia?", parempia kysymyksiä olisivat varmaankin, että "Onko oikein, että yhteisötilaajilla on laajemmat oikeudet kuin poliisilla?" tai "Onko oikein, että yritysten oikeuksia laajennetaan ja kansalaisten perusoikeuksia supistetaan perusteena yritysten taloudellisen menestymisen suojaamiseksi?"
@Suviko, Hesari on ihan ansiokkaasti huomioinut kirjotuksissaan myös muut yhteisöt kuin työnantajat. Esim. 1.2.2009: "Työnantajan lisäksi urkintaoikeuden saisivat uudessa laissa virastot, kirjastot, yliopistot, koulut ja jopa taloyhtiöt, joilla on oma viestintäverkko. Esimerkiksi taloyhtiön isännöitsijä voisi tarkkailla asukkaiden nettisurffailua, jos hän epäilisi, että verkkoa käytetään taloyhtiön sääntöjen vastaisesti. "
@teroheiskanen, HS:n päivän kysymykset tapaavat olla yksinkertaistuksia päivän puheenaiheesta.
Vaikuttakaamme jokainen mahdollisuuksiemme mukaan, että edustajamme äänestävät lakiehdotusta vastaan. Siinä on paitsi yksilön perusoikeuksiin käyviä ongelmia, myös viranomaisten ja yhteisöjen toimivallan uusjakoa (vrt. pysäköinninvalvonta), uhkia lähdesuojan suhteen - ja kaiken lisäksi sillä ei päästä käsiksi viestin sisältöön eli siihen mikä olisi ainoa kiistatta raskauttava seikka epäilyissä yrityssalaisuuksien vuotamisesta.
@eskolius: Hesarin pidemmissä, juuri Lex Nokiaa käsittelevissä artikkeleissa lakiesityken sisällöstä on annettu monipuolisempi kuva. Kai vitsi on siinä, että joka mediassa yleistoimittajien on puserrettava juttu kompaktiin muotoon ja siinä menee mutakt suoriksi.
Valitettava totuus on sekin, että vaikka toimittaja yrittäisikin olla kattava, käsittelyporras ja uutispäällikkö saattavat olla ne, jotka lopulta vetävät ne mutkas suoriksi niin myynnin kuin palstatilan takia.
Yks juttu tietty kanssa on, että edellisen kierroksen Lex Nokia -lakiehdotus ei ollut läheskään yhtä radikaali väärinkäyttötapausten suhteen. Siinä oli lähtökohtana, että yhteisötilaaja saa käsitellä teletunnistetietoja luvattoman käytön ja operaattorit laajemmin väärinkäytösten havaitsemiseksi, selvittämiseksi, mutta ainoastaan esitutkintaan saattamiseksi.
Nyt äänestykseen menevässä versiossa jätettiin esitutkinta jutska pois, koska "Yhteisötilaajien mahdollisuuksissa selvittää ja saattaa esitutkintaan viestintäverkkoihinsa kohdistuneita sähköisen viestinnän avulla tapahtuneita väärinkäytöksiä on ilmennyt vaikeuksia. Lain 13 §:n väärinkäytössäädöksen soveltaminen yhteisötilaajien viestintäverkkojen väärinkäytöksiin on osoittautunut epäselväksi. Voimassaolevan lain ei ole katsottu sallivan yhteisötilaajien kerätä väärinkäytöksistä itse näyttöä, eikä televalvontakaan ole useimmissa tapauksissa ollut käytettävissä."
Toinen ero on, että uudessa muodossa annetaan valtuuksia automatisoituun valvontaan myös yhteisötilaajille kun ennen ne annettiin vain operaadoille.
Mut mut, pointti on se, ettei mediassa pidetä ongelmallisena työelämän ulkopuolisia juttuja, koska alunperin niistä sanottiin about "et saatte katsoa teletunnistetiedot JA SOITATTE SIT POLIISIN PAIKALLE" eikä olla tajuttu ehdotuksen muuttuneen muotoon "ei meillä oikeasti ole resursseja, hommat kusee käsiin ja kouluissakin ammuskellaan, joten saatte oikeudet ratkaista ongelmat ite".
En sano et tuo olisi huono visio tai et olisivat väärässä, mutta kait niiden silti pitäis vääntää rautalankaa kansalle (ja kansanedustajille) notta ne tajuais miten jutut muuttuu.
7 comments so far
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Elvytyspaketti+ja+Lex+Nokia+ty%C3%B6llist%C3%A4v%C3%A4t+eduskuntaa+alkutalvesta/1135243285348
Miksi mediassa edelleen sitkeästi puhutaan Lex Nokiasta, että yse olisi vain työnantajista ja vain sähköpostista? Ei haluta kirjoittaa yhteisötilaajista, koska käsite on liian epämääräinen? Eikä lukijoiden uskota ymmärtävän mitä tunnistetiedot tarkoittavat, vaikka asian selittäisi?
10 months, 3 weeks ago by Suviko
ihan samaa mieltä, tulee iltapäivälehdet mieleen tuollaisesta vääristävästä yliyksinkertaistamisesta. Päivän kysymyskin HS:ssä on "Onko työnantajalla oikeus tietää, kenelle lähetät sähköpostia?", parempia kysymyksiä olisivat varmaankin, että "Onko oikein, että yhteisötilaajilla on laajemmat oikeudet kuin poliisilla?" tai "Onko oikein, että yritysten oikeuksia laajennetaan ja kansalaisten perusoikeuksia supistetaan perusteena yritysten taloudellisen menestymisen suojaamiseksi?"
10 months, 3 weeks ago by teroheiskanen
@Suviko, Hesari on ihan ansiokkaasti huomioinut kirjotuksissaan myös muut yhteisöt kuin työnantajat. Esim. 1.2.2009: "Työnantajan lisäksi urkintaoikeuden saisivat uudessa laissa virastot, kirjastot, yliopistot, koulut ja jopa taloyhtiöt, joilla on oma viestintäverkko. Esimerkiksi taloyhtiön isännöitsijä voisi tarkkailla asukkaiden nettisurffailua, jos hän epäilisi, että verkkoa käytetään taloyhtiön sääntöjen vastaisesti. "
@teroheiskanen, HS:n päivän kysymykset tapaavat olla yksinkertaistuksia päivän puheenaiheesta.
Vaikuttakaamme jokainen mahdollisuuksiemme mukaan, että edustajamme äänestävät lakiehdotusta vastaan. Siinä on paitsi yksilön perusoikeuksiin käyviä ongelmia, myös viranomaisten ja yhteisöjen toimivallan uusjakoa (vrt. pysäköinninvalvonta), uhkia lähdesuojan suhteen - ja kaiken lisäksi sillä ei päästä käsiksi viestin sisältöön eli siihen mikä olisi ainoa kiistatta raskauttava seikka epäilyissä yrityssalaisuuksien vuotamisesta.
10 months, 3 weeks ago by eskolius
@eskolius: Hesarin pidemmissä, juuri Lex Nokiaa käsittelevissä artikkeleissa lakiesityken sisällöstä on annettu monipuolisempi kuva. Kai vitsi on siinä, että joka mediassa yleistoimittajien on puserrettava juttu kompaktiin muotoon ja siinä menee mutakt suoriksi.
10 months, 3 weeks ago by Suviko
Ehkä olisi liian vaikeaa typottaa kasaan joku artikkeli "Mikä helvetin yhteisötilaaja?" ja lyödä se uutiseen "Lisää aiheesta"-kohdan alle :|
Iltisuutisointi on niin väärin.
10 months, 3 weeks ago by MjL
Valitettava totuus on sekin, että vaikka toimittaja yrittäisikin olla kattava, käsittelyporras ja uutispäällikkö saattavat olla ne, jotka lopulta vetävät ne mutkas suoriksi niin myynnin kuin palstatilan takia.
10 months, 3 weeks ago by Kriisi
Yks juttu tietty kanssa on, että edellisen kierroksen Lex Nokia -lakiehdotus ei ollut läheskään yhtä radikaali väärinkäyttötapausten suhteen. Siinä oli lähtökohtana, että yhteisötilaaja saa käsitellä teletunnistetietoja luvattoman käytön ja operaattorit laajemmin väärinkäytösten havaitsemiseksi, selvittämiseksi, mutta ainoastaan esitutkintaan saattamiseksi.
Nyt äänestykseen menevässä versiossa jätettiin esitutkinta jutska pois, koska "Yhteisötilaajien mahdollisuuksissa selvittää ja saattaa esitutkintaan viestintäverkkoihinsa kohdistuneita sähköisen viestinnän avulla tapahtuneita väärinkäytöksiä on ilmennyt vaikeuksia. Lain 13 §:n väärinkäytössäädöksen soveltaminen yhteisötilaajien viestintäverkkojen väärinkäytöksiin on osoittautunut epäselväksi. Voimassaolevan lain ei ole katsottu sallivan yhteisötilaajien kerätä väärinkäytöksistä itse näyttöä, eikä televalvontakaan ole useimmissa tapauksissa ollut käytettävissä."
Toinen ero on, että uudessa muodossa annetaan valtuuksia automatisoituun valvontaan myös yhteisötilaajille kun ennen ne annettiin vain operaadoille.
Mut mut, pointti on se, ettei mediassa pidetä ongelmallisena työelämän ulkopuolisia juttuja, koska alunperin niistä sanottiin about "et saatte katsoa teletunnistetiedot JA SOITATTE SIT POLIISIN PAIKALLE" eikä olla tajuttu ehdotuksen muuttuneen muotoon "ei meillä oikeasti ole resursseja, hommat kusee käsiin ja kouluissakin ammuskellaan, joten saatte oikeudet ratkaista ongelmat ite".
En sano et tuo olisi huono visio tai et olisivat väärässä, mutta kait niiden silti pitäis vääntää rautalankaa kansalle (ja kansanedustajille) notta ne tajuais miten jutut muuttuu.
10 months, 3 weeks ago by zache