Ohjaan kiitokset suoraan Elävän arkiston toimitukselle. Siamin
tytöt on näköjään jo palvelun etusivun
Tulossa-listalla, joten kauaa ei tarvinne odotella.
@Suviko olin mukana juu.
Ja en yhtään muista missä kaikkialla näyin. Aika monessa
kohtauksessa. Ja sit aika monessa mulla on punaiset kiharat
hiukset, kun niistä oli kiva laittaa semmoinen peruukki mulle.
Ja ainiin! Tuossa sarjassahan on sekin kohtaus, jossa tehdään
jotain taikoja ja kaadan ruukullisen vettä päähäni.
@jahapaula Joo! koskas
pidetään teemailta. Se voi vaatia ehkä myös miestä väkevämpää
juomaa, kun ei tuota varmaan selvinpäin kykene katsomaan enää
uudestaan :)
Mä haluaisin tarjota tällaisen trivian palan: näyttelijöistä
Matias Taivainen, Jaska Raatikainen, Aki Hakala ja Reino Nordin
ovat kaikki rumpaleita/lyömäsoittajia ja kolme ensin mainittua
päässeet Tapiolan musalukioon samana vuonna rummuilla. Outoa
eikö?
Lisää triviaa, josta en ole ihan varma kuinka hyvin pitää
paikkansa. Noista näyttelijöistä Jaska Raatikainen päätyi sarjaan
mukaan siksi, että oli aikaisemmin tehnyt sarjan ohjaajalle
musiikkia johonkin toiseen produktioon.
Ja noista mainituista näyttelijöistä yksi on Children of
Bodomissa, yksi The Rasmuksessa, yksi on Siiri Nordinin veli... Ai
niin, ja yksi noista oli ainakin silloin tosi ihqu <3 mut en
kerro kuka...
26 comments so far
@suviko: Oletko jo laittanut viestiä Elävän arkiston palauteboksiin? He kyllä täyttävät aika paljon toiveita, joten kannattaa!
4 months, 2 weeks ago by pirkka.
@pirkka: En. Just vasta tämän kekkasin. Voisin rustata pyynnön.
4 months, 2 weeks ago by Suviko.
@suviko: Minä voin sitten kompata pyyntöä arkiston suuntaan henkilökohtaisesti, heti kunhan kotiudun täältä Balkanilta.
4 months, 2 weeks ago by pirkka.
Oliko se se sarja jota kuvattiin Vuoritalolla?
4 months, 2 weeks ago by mace.
Höm, en muista. Useammassa paikassa kummiskin.
4 months, 2 weeks ago by Suviko.
@Suviko: Tämä tuli juuri hetki sitten mieleeni, ja vinkkasin tästä myös Elävän arkiston väelle. Sain vastaukseksi, että onnistuu kyllä. :-)
En tiedä kuinka pitkiä pätkiä tulee, mutta se näkyy sitten - ehkä jo pian!
3 months ago by pirkka.
@mace: On se sama: http://www.yle.fi/siamintytot/paikat.htm...
3 months ago by pirkka.
@pirkka: Larppaajat riemuitsevat ja taputtelevat karvaisia käsiään. :)
3 months ago by Suviko.
\o/
3 months ago by hirvinen.
Oho. Itse missasin tuon varsin kattavasti, joten kiitos tästä kulttuuriteosta. :)
3 months ago by mandrl.
Mulla on tuo sarja kokonaisuudessaan videolla aikoinaan telkusta nauhoitettu. Oi niitä muistoja! :)
3 months ago by vilya.
Ohjaan kiitokset suoraan Elävän arkiston toimitukselle. Siamin tytöt on näköjään jo palvelun etusivun Tulossa-listalla, joten kauaa ei tarvinne odotella.
3 months ago by pirkka.
Nyt löytyy Siamin tytöt Elävästä arkistosta: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&...
2 months, 4 weeks ago by pirkka.
Hihkaisen Larp.fi:n tiedottajalle ja Roolipelaajan toimitukselle. :)
2 months, 4 weeks ago by Suviko.
@Vilya: Olit sarjassa statistina? Missä jaksoissa näyt? (En pysty nyt katsomaan, kun Firefox Ubuntun päällä kosahtaa Elävän arkiston playerista.)
2 months, 4 weeks ago by Suviko.
Oi jes! Mun vhs-kasetit olikin jo kadonneet jonnekin maailmalle. Vois pitää teemaillan :D
2 months, 4 weeks ago by jahapaula.
@jahapaula: Huisaa. Kutsutaan vanha euroviisukisastudiokonkari @pirkka kans mukaan. :]
2 months, 4 weeks ago by Suviko.
@Suviko olin mukana juu. Ja en yhtään muista missä kaikkialla näyin. Aika monessa kohtauksessa. Ja sit aika monessa mulla on punaiset kiharat hiukset, kun niistä oli kiva laittaa semmoinen peruukki mulle.
Ja ainiin! Tuossa sarjassahan on sekin kohtaus, jossa tehdään jotain taikoja ja kaadan ruukullisen vettä päähäni.
@jahapaula Joo! koskas pidetään teemailta. Se voi vaatia ehkä myös miestä väkevämpää juomaa, kun ei tuota varmaan selvinpäin kykene katsomaan enää uudestaan :)
2 months, 4 weeks ago by vilya.
Mä haluaisin tarjota tällaisen trivian palan: näyttelijöistä Matias Taivainen, Jaska Raatikainen, Aki Hakala ja Reino Nordin ovat kaikki rumpaleita/lyömäsoittajia ja kolme ensin mainittua päässeet Tapiolan musalukioon samana vuonna rummuilla. Outoa eikö?
2 months, 4 weeks ago by kuivalainen.
@Suviko: Kyllä niitä VHS-kasetteja löytyy! :-D
2 months, 3 weeks ago by pirkka.
Lisää triviaa, josta en ole ihan varma kuinka hyvin pitää paikkansa. Noista näyttelijöistä Jaska Raatikainen päätyi sarjaan mukaan siksi, että oli aikaisemmin tehnyt sarjan ohjaajalle musiikkia johonkin toiseen produktioon.
2 months, 3 weeks ago by vilya.
Ja noista mainituista näyttelijöistä yksi on Children of Bodomissa, yksi The Rasmuksessa, yksi on Siiri Nordinin veli... Ai niin, ja yksi noista oli ainakin silloin tosi ihqu <3 mut en kerro kuka...
2 months, 3 weeks ago by vilya.
Eli Siamin tytöt sit drinking gamena. Saa juoda, kun tunnistaa tuttavan. Jos on näytellyt sarjassa, joutuu pitämään haltiakorvia.
2 months, 3 weeks ago by Suviko.
Väärin! Jos EI ollu sarjassa mukana, joutuu pitämään haltiakorvia.
2 months, 3 weeks ago by vilya.
Korvia ei löydy, mut jos on musta viitta, jossa on punainen vuori, niin ajaa saman asian? :)
2 months, 3 weeks ago by Suviko.
Ihan sama, kunhan mun ei tarvii korvia laittaa :)
2 months, 3 weeks ago by vilya.