http://www.moa.fi eli TaiKin maistereiden näyttely on avattu. Ohjelmassa myös seminaareja ilmaiseksi (ennakkoilmo kuitenkin verkossa).
2 months, 1 week ago in Houm.
5 comments so far
19.5. 14:00 - 15:30 On the Edge of Change
(englanninkielinen)
Seminaari käsittelee muutostilaa tapahtumana, erityisesti
teknologian ja tieteen näkökulmasta. Professori Stephen Emmott
esittelee luennollaan kansainvälisten, merkittävien tiedemiesten
muodostaman ryhmän tuloksia tieteen roolista ja tulevaisuudesta
vuonna 2020. Towards 2020 Science -raporttinsa johdannossa Emmott
kirjoittaa: "Neljätoista vuotta on pitkä aika tulevaisuuteen.
Tämän takia raportti ei yritä ennakoida tai ennustaa
tulevaisuutta. Sen sijaan lähtökohtana oli yksinkertaisesti
pohtia, mitkä mielestämme ovat 2000-luvun maailman suurimmat
haasteet ja mahdollisuudet, joihin vastaaminen edellyttää
kiireellistä kehitystä tieteen alalla."
20.5. 14:00 - 18:00 Intohimo
(suomenkielinen)
Intohimo-seminaari tuo monialaisen ryhmän suomalaisia puhujia
keskustelemaan luovasta tekemisestä ja luovuuden puolustamisesta:
Mistä uudet ideat syntyvät? Kuinka ylläpitää intohimoa arjesta
ja vastoinkäymisistä huolimatta? Mistä syntyy loputon palo oppia
uutta? Miten keskittyä olennaiseen ja miten innostaa ympärillä
olevat ihmiset tekemään yhdessä jotain merkittävää?
Sampo-sali tulee täyttymään sekä innosta että himosta.
Puhujina muun muassa Saku Tuominen, Oiva Toikka, Meiju Niskala,
Ville Hyvönen ja Liisa Jokinen.
21.5. 14:00 - 18:00 The Art of Life and Design
(englanninkielinen)
Seminaari tuo esiin persoonallisuuden töiden takaa. Puhujat
ovat oman alansa ehdotonta kansainvälistä kärkeä. Ross
Lovegrove, Satyendra Pakhalén ja Thomas Sandell avaavat
henkilökohtaiset tarinansa ja kokemuksensa matkaltaan huipulle.
Näille erilaisille tekijäpersoonille yhteistä on monialaisuus ja
kyky työskennellä mittakaavasta toiseen. Esteettisiltä
ominaisuuksiltaan osa heidän töistä lähestyy
veistoksellisuutta, toisaalta osa töistä on jopa aiheuttanut
poliittista kuohuntaa. Seminaarissa skandinaavinen modernismi
kohtaa materiaali- ja teknologiainnovaatiot. Seminaarin
moderaattorina toimii Ilkka Suppanen
22.5. 14:00 - 18:00 Special Effects
(englanninkielinen)
Special Effects on jatkoa MoAn vuosittaiselle
arkkitehtuuriseminaarille. Tänä vuonna aiheena on viimeisimmän
teknologian luova hyväksikäyttö uusien arkkitehtoonisten
efektien luomisessa. Luennoitsijat tulevat Los Angelesista,
Etelä-Kaliforniasta � lento- ja avaruusteollisuuden,
autoteollisuuden ja elokuvateollisuuden sekä avant-garde
-arkkitehtuurin tyyssijasta Amerikassa. Seminaarin puhujat Hitoshi
Abe, Neil Denari ja Greg Lynn sekä seminaarin moderaattori Kivi
Sotamaa ovat kaikki sekä itsenäisiä arkkitehteja että
arkkitehtuurin professoreita UCLAn arkkitehtuurin ja
kaupunkisuunnittelun osastolla.
Huh, aikoinani TaiKin mlabiin ideoimani ja emo-Media Labista
nyysimäni malli on näemmä riistäytynyt käsistä. Tuo alkaa
muistuttaa basaaria. TaiKilla on ihme kyky samanaikaisesti tuottaa
huippuja ja kannibalisoida idea bulkiksi. innovaatioylistossa
tavataan.
5 comments so far
19.5. 14:00 - 15:30 On the Edge of Change (englanninkielinen)
Seminaari käsittelee muutostilaa tapahtumana, erityisesti teknologian ja tieteen näkökulmasta. Professori Stephen Emmott esittelee luennollaan kansainvälisten, merkittävien tiedemiesten muodostaman ryhmän tuloksia tieteen roolista ja tulevaisuudesta vuonna 2020. Towards 2020 Science -raporttinsa johdannossa Emmott kirjoittaa: "Neljätoista vuotta on pitkä aika tulevaisuuteen. Tämän takia raportti ei yritä ennakoida tai ennustaa tulevaisuutta. Sen sijaan lähtökohtana oli yksinkertaisesti pohtia, mitkä mielestämme ovat 2000-luvun maailman suurimmat haasteet ja mahdollisuudet, joihin vastaaminen edellyttää kiireellistä kehitystä tieteen alalla."
20.5. 14:00 - 18:00 Intohimo (suomenkielinen)
Intohimo-seminaari tuo monialaisen ryhmän suomalaisia puhujia keskustelemaan luovasta tekemisestä ja luovuuden puolustamisesta: Mistä uudet ideat syntyvät? Kuinka ylläpitää intohimoa arjesta ja vastoinkäymisistä huolimatta? Mistä syntyy loputon palo oppia uutta? Miten keskittyä olennaiseen ja miten innostaa ympärillä olevat ihmiset tekemään yhdessä jotain merkittävää? Sampo-sali tulee täyttymään sekä innosta että himosta. Puhujina muun muassa Saku Tuominen, Oiva Toikka, Meiju Niskala, Ville Hyvönen ja Liisa Jokinen.
21.5. 14:00 - 18:00 The Art of Life and Design (englanninkielinen)
Seminaari tuo esiin persoonallisuuden töiden takaa. Puhujat ovat oman alansa ehdotonta kansainvälistä kärkeä. Ross Lovegrove, Satyendra Pakhalén ja Thomas Sandell avaavat henkilökohtaiset tarinansa ja kokemuksensa matkaltaan huipulle. Näille erilaisille tekijäpersoonille yhteistä on monialaisuus ja kyky työskennellä mittakaavasta toiseen. Esteettisiltä ominaisuuksiltaan osa heidän töistä lähestyy veistoksellisuutta, toisaalta osa töistä on jopa aiheuttanut poliittista kuohuntaa. Seminaarissa skandinaavinen modernismi kohtaa materiaali- ja teknologiainnovaatiot. Seminaarin moderaattorina toimii Ilkka Suppanen
22.5. 14:00 - 18:00 Special Effects (englanninkielinen)
Special Effects on jatkoa MoAn vuosittaiselle arkkitehtuuriseminaarille. Tänä vuonna aiheena on viimeisimmän teknologian luova hyväksikäyttö uusien arkkitehtoonisten efektien luomisessa. Luennoitsijat tulevat Los Angelesista, Etelä-Kaliforniasta � lento- ja avaruusteollisuuden, autoteollisuuden ja elokuvateollisuuden sekä avant-garde -arkkitehtuurin tyyssijasta Amerikassa. Seminaarin puhujat Hitoshi Abe, Neil Denari ja Greg Lynn sekä seminaarin moderaattori Kivi Sotamaa ovat kaikki sekä itsenäisiä arkkitehteja että arkkitehtuurin professoreita UCLAn arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun osastolla.
2 months, 1 week ago by Suviko.
Tunteeko joku näitä puhujia tai oisko arvioita mitkä noista ois kiinnostavia esityksiä?
2 months, 1 week ago by Suviko.
Hmm, mikään ei oikein nouse erityisesti esille.
2 months, 1 week ago by jahapaula.
Huh, aikoinani TaiKin mlabiin ideoimani ja emo-Media Labista nyysimäni malli on näemmä riistäytynyt käsistä. Tuo alkaa muistuttaa basaaria. TaiKilla on ihme kyky samanaikaisesti tuottaa huippuja ja kannibalisoida idea bulkiksi. innovaatioylistossa tavataan.
2 months, 1 week ago by ubiq.
Intohimon puhujissa kivoja fiksuja tuttuja.
2 months, 1 week ago by pe3.